Oli mulla oikeetakin asiaa. Sitä miten erilaista elämä on Jenkeissä ja sitä miten kiitollinen olen, että olen saanut syntyä Suomeen. Pallon toiselta puolelta on helppo huomata miten moni asia on paremmin siellä kotimaassa. Haluan mieluummin kertoa niitä oman elämäni eroavaisuuksia kahden maan välillä, kuin niitä yleisiä faktoja jotka kaikki tätä blogia lukevat todennäköisesti tietävät. Ihan ensimmäisenä eroavaisuuta tulee mieleen vapaus. Suomessa pystyn esimerkiksi lähetemään kotoa helposti pääkaupunkiimme, yksin, jos niin haluan. Täällä tarvitsen jonkun viemään mut kauppaan, en edes ajattele vaihtoehtoa lähteä kävelemään sinne yksin... Suomessa lukioikäisiä kohdellaan niinkuin 16+ vuotiaita meidän näkökulmastamme kuuluukin kohdella. Koulussa ei katsota enään kokoajan perään, jos opiskelu ei kiinnosta niin tunnin voi skipata ja odottaa seuraavaa tuntia vaikka ruokalassa, eriasia sitten onko se järkevää. Täällä vessaan lähtiessäkin pitää mukana olla 'hall-pass'. Opettajat katsovat perään ja jopa kotitehtävät arvostellaan.
Täällä suurinosa kavereistani käy töissä. Olivat he minkä ikäisiä vaan. Harva kaverini Suomessa työskentelee koulun ohella, joko siihen ei ole aikaa tai sitten niitä työpaikkoja ei ole. Jennifer piti juuri eilen harjoitus esityksen hänen Senior projektistaan. Siinä oli kolme diaa siitä millainen budjetti hänellä tulisi olemaan esimerkiksi ensimäisenä vuonna collegessa. Mietin mitä sillä samalla rahalla voisin tehdä Suomessa, koska koulutuksesta ei tarvitse maksaa. On ihan normaalia etteivät vanhemmat täällä maksa lastensa vaatteita, tai pahimmassa tapauksessa edes lääkäri käyntejä... Viimevuonna päivää ennen uuttavuotta nilkastani repesivät osittain nivelsiteet. Silloin Dextrassa mietin ilta kymmeneltä, että tää odottaminen on jäätävää ja puhelimesta loppuu akku ihan just... Olin kuitenkin yksityisellä lääkärillä. Ja takaisin kotona ehkä 1,5 tuntia saapumisen jälkeen. Toinen juttu oli täällä kun lähdin hallilta sairaalaan ensiapuun. Olin siellä noin viisi tuntia. Siitä ehkä 30 minuutta lääkäri oli huoneessani tai sitten otettiin röntgen kuvia. Sillon oli ikävä kotiin.
Viimeisenä asiana nostaisin ehkä sitten sen paljon puhutun yleissivistyksen. Osaan sijoittaa lähes jokaisen valtion oikealle paikalle tai tiedän missä maailman suurimmat kaupungit sijaitsee. Kerran tuli puheeksi ettei yksi kaverini tiedä edes missä on Chicago, saati sitten vaikka Calgary. Olen saanut vastailla kysymyksiin "Sataako Suomessa?" tai "Onko poroja oikeesti olemassa vai onko ne satuolentoja?". Ei sade aina skippaa Suomen, meidän yläpuolella on sellainen kupla, u know. Ja noh talven lempiherkkunihan on poronkäristys, mutta juu se on niistä satuporoista tehty. Sarkastisen luonteeni takia välillä joutuu oikeasti miettimään mitä vastaa. Lisäksi itse olen onnekas, että olen päässyt elämäni aikana matkustamaan monessa maassa. Saan usein kuulla miten outoa se on, että olen käynyt muuallakin kuin Suomessa ja no tottakai Jenkeissä. Täällä kun jotkut eivät pääse omaa osavaltiotaan pidemmälle vaikka nähtävää riittäisi vaikka kuinka!
Vaikka olenkin alkanut ajattelemaan osan asioista englanniksi, niin olen ylpeä, että osaan puhua kieltä, jota puhutaan äidinkielenä vain yhdessä maassa. Sillä kun osaan ilmaista itseni kaikista parhaiten. Usein ajattelen myös "Suomessa tääkin asia tehdään paljon järkevämmin" ja välillä kaipaa sitä suomalaista juroutta, huonona päivänä ei ole pakko jutella kaupassa jonkun tuntemattoman kanssa. Niin ja se Joulupukki. Se asuu Korvatunturilla, eikä pohjoisnavalla, siitäkin ärsyynnyin yksipäivä kun katsottiin joululeffa.Tästä tuli ihan tosi pitkä postaus ja ihanaa jos joku on vielä tätä lukemassa. Tossa oli ehkä sellaisia suurimpia muutoksia omassa elämässä. Tottakai on pieniä arkipäivän juttuja, esim. että kotona kaikki ruuat laitetaan samaan aikaan lautaselle, kun täällä syödään ensin salaatti ja sitten vasta lämmintä ruokaa. Okei ehkä mun on nyt hyvä lopettaa ja lähteä valmistautumaan illan peliin. Hyvää itsenäisyyspäivää 96 vuotias Suomi!
♡Niini
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti