The City by the Bay

Kalifornia postauksilla jatketaan! Jätimme Los Angelesin taakse keskiviikko aamuna, jolloin lähdimme hieman pohjoisempaan. Bussi matka kesti muistaakseni 8 tuntia taukoineen joita pidettiinkin ihan kiitettävästi, ja pääsinkin lounaalle In-N-Out burgeriin, haha, mun oli pakko päästä kokemaan se kun länsirannikolla oltiin. Matka ei tuntunut yhtään pitkältä, nukuin suurimman osan ajasta, koska jäihän ne yöunet joka yö vähän vähemmälle, ei kai tuonne nukkumaan menty? Saavuttiin SanFranciscoon joskus kuuden aikaan ja sinä iltana meillä oli ohjelmassa vain illallinen. Käytiin syömässä Bubba Gump Shrimp Co. nimisessä ravintolassa Fisherman's Wharfissa. Ruoka oli hyvää, mutta palvelussa oli kyllä parantamista... Minä, Sofie ja Mirella ei esimerkiksi saatu ikinä meiän jälkiruokia, vaikka muut jopa meiän pöydästä sai, hmph. Loppu ilta chillailtiinkin vain hotellilla, saatiin tällä kertaa toivoa huone kaverit ja päästiin Sofien ja Mirtsun kanssa samaan huoneeseen, jonka lisäksi siellä oli vielä tosi mukava thaikku tyttö:) Seuraavana aamuna lähdettiin Pier39 katsomaan merileijonia joita kyllä riitti! Sieltä käveltiin Cablecar ajelun lähtöpaikalle(?), joilla me ajettiinkin Union Squarelle asti, jossa meillä oli aikaa shoppailuun ja lounaaseen.


Lounaan ja shoppailun jälkeen kokoonnuttiin Union Squarelle koko ryhmä, josta jatkoimme oppaiden kanssa busseilla kiertämään kaupunkia. Oli kyllä varmaan huonoin opas koskaan:D En kuullut melkein mitään, mitä meille kerrottiin, mutta ei se mitään. Pysähdyttiin pariin otteeseen ottamaan kuvia, muun muassa ylläolevat kuvat. Toi oli ehkä upein paikka koko matkan aikana! Vaikka tuolla tuulikin aika kovaa, ja suurimmassa osassa kuvista hiukset on miten sattuu, meille osui San Franiin tosi hyvät säät. Yleensä siellä on sumuista mutta meidän molemmat päivät oli ihan pilvettömiä niinkuin kuvista huomaa.

Seuraava kuvien otto stoppi olikin sitten entistä tuulisempi, mutta jälleen upeat maisemat. Matkaa jatkettiin Museo de Youngille. Meitä ei taiteen katselu ihan hirveästi kiinnostanut, joten toi oli hyvä tauko kahville ja tutustuen paremmin muihin meidän porukassa. Se on oikeasti totta, ettei vaihtareilla lopu juttu kesken ja me tullaan toimeen keskenään todella hyvin. Tunti vierähti todella nopeasti tuolla! Onneksi meillä oli seuraavana vuorossa USAn suurin Chinatown ja matkan paras illallinen. Meidä ryhmän ihana ihana kiinalainen poika Li, joka oikeasti oli ihan jokaisen kaveri, piti meille paremman selostuksen siitä kuin oikea oppaamme ja opetti muutamia tärkeitä sanoja ja lauseita kiinaksi, onneksi Li oli meidän bussissa, koska toiset ei saaneet kuulla tätä. Myöskään illalisen aikana Li ei malttanut istua vaan kiersi jokaisessa pöydässä kyselemässä ja juttelemassa. Anyway se ruoka. Se ruoka, sitä oli paljon, tuntui, että kokoajan kannettiin jotain uutta pöytään ja harvoin tuleekaan syötyä niin paljoa jos ei  joulua lasketa mukaan... Täydellä vatsalla olikin sitten hyvä nauraa Sofien jutuille, ja muut nauroi meille.


Viimeinen päivä starttasi tavallista aikaisemmin, jonka lisäksi mulla oli todennäköisesti vähän kuumetta, ainaki olo oli sen mukainen. Ihan ensimmäisenä otettiin lautta Alcatrazille ja käytiin siellä vankilassa kierroksella jota ei ehditty edes loppuun:( Mulle Alcatraz oli pettymys, tai uskon että omalla ajalla se olisi voinut olla kiinnostavampi koska meidän opaskin oli ihan onneton, vaikka meillä oli kuulokkeista tuleva selostus niin oltiin silti väärässä paikassa väärään aikaan... Loppujen lopuksi oltiin tuolla vain ehkä puolitoista tuntia, mutta ainakin yksi asia mun bucket listiltä on taas koettu :) Kun palattiin takaisin meillä oli vapaa aikaa Fisherman's Wharfilla joten syötiin lounasta kierreltiin turistikaupoissa. Mukaan tarttui tuliaiset hostperheelle ja pari muuta juttua itselle:) Vaikka se paikka onkin "täynnä" turisteja, niin mun mielestä ihan super kiva, hyviä ravintoloita yms!


Fisherman's Whafilta lähdettiin viimeiselle nähtävyydelle. Golden Gate Bridge. Siinä se nyt oli. Otettiin meidän viimeinen ryhmä kuva tuolla ja jälleen tuli räpsittyä muutenkin kuvia ihan kiitettävästi. Toisessa kuvassa on Li, elikkä meidän lemppari, harvoin oikeasti tapaa ketään noin sosiaalista mutta samalla jollain tavalla ujoa ihmistä. Go Li! Kuvien oton jälkeen lähdetiin kävelemään Golden Gatea pitkin toiselle puolelle, matkaa oli 1,7 mailia joka taittui helposti muun muassa kuvia otellessa. Jossain puolivälin jälkeen käveltiin Sofien kanssa kahden miehen ohi joista toisella oli Fjällräven kånkenin reppu. Oltiin molemamat ihan HEI cool! Sofie sitten meni heidän viereen ja alkoi puhua jotain Ruotsista jolloin miesten huomio kiinnittyi ja selvisi, että he ovat opiskelijoita Ruotsista, haha. Sofie sitten jutteli heidän kanssaan ja mäkin pääsin esittelemään mun, heiketynyttä, ruotsin kielen taitoa:) Kun tultiin sillan toiseen päähän näkyi sieltä tosi kivasti SanFran, niinkun tuolta alempaa Sofien kuvasta näkee. Aika sanoa hyvästit ja suunnata hotelliimme Oaklandiin farewell partyihin.

Päästiin takaisin hotellille niin suuntasimme hotellin aulaan Sofien kanssa wifin perässä, koska mun piti saada ladattua muutama leffa koneelle seuraavan päivän matkustusta varten. Loppujen lopuksi oltiin hieman myöhässä meidän dinneriltä, koska valmistautuminen jäi niin viimetippaan. Meillä oli tosi huono tuuri jälkkäreiden kanssa, taas jälleen kerran. Siellä oli ihanan näköistä Oreo brownie kakkua, mutta ajattelin että kyllä ehdin hakea oman palaseni ettei ihmiset varaa paloja pöytään valmiiksi.. Noh miten kävi, eihän siellä ollut enää edes murusia jäljellä. Jouduttiin tyytymään mokkakakkuun jonka yksi aasialainen poika meidän pöydästä yritti multa viedä. Siis kuka on niin laiska ettei jaksa hakea omaa palastaan 10 metrin päästä vaan yrittää viedä toisen, ja samalla kertoo miten se ei oo hyväks kropalle, ilkeämmällä tavalla... Noh eipåhän saanut mun palasta sitten. Käytiin ennen virallisen "kemujen" alkamista vielä huoneessa heittämässä turhat kamat pois ja kun sitten päästiin takaisin alas, oli DJ Jerry jo täydessä vauhdissa ja se tila oli lähestulkoon sauna. Viihdyttiin kuitenkin loppuun asti välillä ulkona, välillä sisällä mutta tottakai piti viettää viimeiset mahdolliset hetket ihanien uusien ihmisten kanssa:) Vika biisi tarkotti myös hyvästejä ja monille se olikin aika tunteikas hetki. Me kuitenkin aiotaan Sofien ja Mirtsun kanssa nähdä ja eipä se niin vaikeeta tule olemaankaan koska Mirtsu on Märskyssä ja Sofiekin asuu Ruotsissa :) Vikana yönä ei tullut paljoa nukuttua, koska meidän juhlat loppui 12 jonka jälkeen oli edessä vielä pakkaus ja suihkussa käyminen, mun herätyskin oli siinä 4 aikaan... Vaikka sainkin lentokoneessa nukuttua hyvin, olin seuraavat päivät todella väsy. Jokatapauksessa univelkojen jälkeenkin mulla oli ihana reissu ja vielä ihanemman siitä teki muut vaihtarit joihin pääsin tutustumaan! Todellakin irtiotto arjesta, ja pakko myöntää, että Michiganiin palaaminen tuolta lämmöstä oli aika hankalaa... Onneksi enää viikko Spring Breakiin :)

♡Niini

Giving up is simply not an option

Multa pyydettiin postausta jääkiekosta täällä joten täältä tulee! Pelasin siis tämän kauden kouluni joukkueessa ja kuten joukkuekuvasta huomaa olin ainoa tyttö (en oikeasti ollut noin lyhyt verrattuna poikiin, mulla vaan ei ollut luistimia sattuuneesta syystä). Tiettävästi olin myös historian ensimmäinen tyttö! Anyway. Kausi alkoi virallisesti marraskuussa joka poikkeaa Suomeen ihan älyttömän paljon, siellä kausi alkaa siinä syyskuun aikaan. Jäälle mentiin täällä silloin syyskuussa, siinä missä Suomessa heinä-elokuun vaihteessa. Mun ensimmäinen jää oli ihan kamala. Mun omat kamat Suomesta eivät olleet vielä saapuneet joten jätin ne treenit kesken. Paremmalla onnella kuitenkin seuraavalla viikolla jolloin jää sujui hyvin ja sain pojilta ja valmentajalta todella hyvän vastaan oton:) Syys-lokakuu treenattiin kerran viikossa jos en nyt ihan väärin muista. Marraskuussa oli viralliset try-outit mutta ketään jo joukkueessa ollutta ei jätetty pois.


Lokakuussa aloitettiin myös treenipelit. Meillä oli niitä suunnilleen kerran viikossa ja saatiin hyvää tuntumaa kauteen. Pitkästä aikaa joukkue oikeasti luotti siihen, että tästä tulee hyvä kausi ja meitä oli täydet neljä kenttää sekä kaksi maalivahtia. Viimeisin harkkapeli oli niin sanotusti se kaikista virallisin, tai peliaika oli normaali ja rutiinit oli ennen peliä normaalin runkosarja pelin tapaiset. Täällä päin on tapana, että pelipäivinä pukeudutaan. Pojille se tarkoittaa puvun housuja, kauluspaitaa ja useimmiten kravattia tai rusettia, mulle hametta ja paitaa. Me pukeuduttiin kouluun sekä hallille, jossa vaihdettiin sitten lämppäkamat päälle. Mulla oli siis hallilla oma koppi, joka oli erittäin tylsää. Usein se joukkuehenki ja hauskat jutut tapahtuu nimenomaan kopissa joten sellaisen missaaminen on aika ärsyttävää mutta minkäs teet:)

Niinkuin aikasemmin syksyllä jo kerroinkin, ensimmäinen peli oli sitten kaikella tapaa unohtumaton. Kaikki meni todella hyvin toisen erän loppupuolelle asti, koko joukkue oli todella pumped aloittamaan kauden. Se yksi vaihto sitten muutti koko vaihtovuotta aika lailla. En enää edes muista mikä tilanne oli ennen, mutta jokatapauksessa olin nousemassa jäältä ylös ja laittamassa painoa vasemmalle nilkalle, kunnes jotain meni pieleen ja nilkka vääntyi edestakaisin ja kaaduin uudestaan. Tunsin samantien miten se turposi, mutta kipu nyt ei ollut järkyttävä, samanlainen turpoaminen kävi Suomessa päivää ennen uutavuotta '13 joten arvelin sen olleen nivelsiteet. Jotenkin sain potkittua itseni vaihtopenkille odottamaan, että erä loppuu. Joukkueemme fysioterapeutti katsoi nilkkaani erätauolla, mutta osasi vain sanoa vaihtoehdoiksi nivelsiteiden repeämisen tai luun murtuman...Toivoin ettei ainakaan jälkimmäinen. Hallilta suoraan sairaalan ensiapuun jossa vietetiin seuraavat viisi tuntia. Tuloksena murtunut nilkka ja leikkaus päivää ennen Thanksgivingiä. Heti seuraavana päivänä olin kuitenkin kannustamassa pelissä, kun pelasimme yhden kauden hienoimmista peleistä! Seuraavana tiistaina pääsin ortopedille joka totesi, että toipumiseen menee noin 6 kuukautta. MITÄ. Ai että mun kausi olisi tässä ja pääsisin jäälle seuraavan kerran Suomessa. Ei onnistu. Leikkausaamuna sairaalassa oli hermot vähän kireällä. Jouduin odottamaan hirveän pitkään ja kaiken lisäksi tarvittiin omien vanhempien suostumus leikkaukseen, loistavaa koska isi oli työmatkalla ja äitilläkin oli töitä. Jokatapauksessa se leikkaus piti tehdä ja miksi tosta suostumuksesta kysyttiin vasta silloin...Sain onneksi isin kiinni ja leikkaus sujui hyvin, kai:D Ainakaan mitään sen kummempia ongelmia ei ole ollut...arpi vaan on ihan älyttömän pitkä.

Viikko leikkauksen jälkeen sain kipsin pois, joka olikin ihan järkyttävän kokoinen, ja tilalle tuli ns. on-off kipsi tai walker, se helpotti elämää aika paljon. Silloin aloin käydä myös fysioterapiassa kaksi kertaa viikossa. Kävin kuntoutuksen aikana katsomassa jokaisen pelin jonne oli mahdollisuus mennä. Missasin myös kaksi turnausta, joista molemmista tuli voitto, joten tottakai tuollainen oli henkisesti aika raskasta. En pystynyt tehdä sitä mitä kaikista eniten halusin. Tammikuun alussa sain kepit pois (luovuin niistä ennen lääkärin suositusta, mutta koska pystyin kävellä normaalisti ilman kipua niin miksi ei?) ja aloitettiin fysioterapiassa oikeasti tehdä töitä jotta pääsisin vielä pelaamaan. Puolitoista kuukautta kuntousta (lue:hikitreeni) kaksi kertaa viikosssa auttoi ja omasta mielestäni olisin ollut valmis jäälle paria viikkoa aikaisemmin. Sain kuitenkin hiihtoloma viikolla lääkäriltä vihdoin peliluvan! Samana päivänä jäälle ja en ole varmaan koskaan ollut niin onnellinen kaukaloon astuessa. Pojat olivat myös innoissaan ja iloisia, että pääsen vielä hetkeksi mukaan. Ehdin kaksiin treeneihin ennen runkosarjan loppua, meidän senior night peliä. Olihan se hienoa olla taas mukana! Seuraavalla viikolla vielä viimeiset treenit ja viimeinen peli. Sen jälkeen kausi oli loppu. Viimeisen pelin jälkeen jokainen kopissa oli hiljaa, osa pojista itki ja noh se oli rankka paikka lähes jokaiselle. Sitä ei pysty ymmärtämään jos ei ole itse kokenut samanlaista joskus. Itseäni ei huvittanut pelin jälkeen puhua kellekkään ja ainakin Suomessa se ei olisi ollut mitenkään ihmeellistä, ttäällä se tuli vissiin enemmän yllätyksenä koska ainakin Jenin mielestä ylireagoin, mutta tiesin ettei se vain ymmärtänyt. Mulla ei ole koskaan ollut noin tunteikasta kauden lopetusta kuin tämä oli. Jollain tavalla se oli vain omanlainen ja silloin tajusi ettei sitä aikaakaan ole täällä jäljellä niin paljoa.

Joka tapauksessa vaikka tää kausi oli raskas ja erittäin huono mun osalta koska virallisia pelejä kertyi ne kolme kappaletta. Oli tää kausi kuitenkin jotain mitä en tule koskaan unohtamaan, ja olisi se ollut niin ilman tuota loukkaantumistakin. Mulle oli upea kokemus päästä osaksi high school joukkuetta ja kokea, että kyllä ne pojat tällä puolellakin palloa ottaa mukaan joukkueeseen ihan saman arvoisena pelaajana kuin kaikki muutkin, mikä parasta, että pojat oli silloin oikeasti yllättyneitä mun tasosta ja loukkaantumisen jälkeen sain "Me tarvitaan sua" kommentteja :) Aika kattava postaushan tästä tuli, kirjoitin jopa ehkä enemmän kuin ajattelin, hah. Jos jäi vielä kysymyksiä niin kysykää ihmeessä :)

♡Niini